Kirjoittaja
Viisi lasta, työ 400 km päässä ja monen monituiset luottamustoimet jäävät nyt hetkeksi "lomalle". Tämä mamma ja 10-vuotiaat kaksoset starttaavat siskonsa kera kohti Amerikan mannerta. Tarkoituksena rentoutua, pitää hauskaa, kokea uusia asioita ja ennen kaikkea NAUTTIA! Here we come Texas, Oklahoma, Arkansas ja Tennessee! Ja loman lopuksi Florida. Tässä blogissa voit lukea matkan etenemisestä ja vaiheista...
|
19.03.2011 - 06:20
Tänään opettelimme huispaamaan . Lentelimme Tylypahkassa Harryn perässä aivan hullun lailla. Täytyy myöntää, että mamoilijat ylittivät tänään itsensä ja yrittivät siirtyä huimapäihin. Menestys ei tosin ollut hyvä. Katselimme pojan kanssa ensin huimapäiden Jurassicparkin vesivuoristoradan, josta he tulivat aivan märkinä pois. Aika hurja loppulasku suoraan alas oli tarjolla. Poika rohkaistui ja päätti kokeilla tädin kanssa (ei puhettakaan, että äiti olisi yrittänyt!). Olimme tytön kanssa heitä vastassa ja tapasimme lakanaakin valkoisemman pojan, jolla hampaat kalisivat - eikä suinkaan kylmästä vaan säikähdyksestä! Laskusta otettu kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sattui vielä niin, että he istuivat vaunun eturivillä hmmm... hyvin kookkaan miehen vieressä, jolloin pojan kohdalla turvapuomi oli aikalailla löysällä ja olo tuntui kuulema siltä, kuin olisi roikkunut vaunusta. Ilmeisen pelottavan löysällä. Kotimatkalla taksissa naureskelimme, että olisiko pitänyt kysyä ystävällisesti, että voisimmeko vaihtaa paikka, koska meillä istuu lihava setä vieressä, niin turvapuomi ei kiristy tarpeeksi? Vai miten asian olisi kauniisti ilmaissut?
Kalina jatkui aika pitkään. Melkein koko sen noin 90 minuuttia, minkä jonotimme Tylypahkaan. Äitiä jo hirvitti, että näinköhän poika suoriutuu huispauksesta. Kovasti poika linnaan halusi, mutta matkan varrella olevat varoituskyltit antoivat ymmärtää, että tiedossa olisi aika hurjaa kieputusta korkealla! Ei nimittäin sekään ollut mikään helppo rasti. Välillä lensimme mahallaan, seuraavaksi selällään, kohta taas vaihtui suunta ja vauhti oli hirmuinen. Aikamoista kieputusta. Loistavat efektit! Oikeasti tuntui kuin lentäisimme Harryn perässä linnojen ovista, metsässä, lohikäärmeen luona jne. Loistavasti tehty! Linna oli kaiken kaikkiaan hieno paikka. Huispausta edelsi kierros linnan sisällä, jossa kaikki oli kuten kirjoissa. Aivan mieletön paikka - Harrypotterland!
Olimme tänään siis Universal Studioiden Island of Adventurella. Niin erilainen kuin eilinen Disneyn Magic Kingdom. Taisimme kaikki olla sitä mieltä, että Universal Studios peittosi Disneyn kuusi nolla. Itse asiassa Harry Potterin maassa vietimme suurimman osan siellä oloajasta. Söimmekin Kolmen luudan majatalossa. Huimapäät ajelivat taas kaikenlaisilla kieputtamilla, mutta me mamoilijat päätimme Tylypahkan keikan jälkeen jättää huimapäät huimailemaan ja siirtyä miedompiin laitteisiin, koska nippanappa äitikin selvisi Tylypahkan voimatta pahoin. Mutta suolaista oli saatava saman tien olon korjaamiseksi!
Täti innostui sen verran kovaa, että ajeli yksi joissakin pääalaspäin kieputtamissa, minne tyttö ei halunnut (tai sitten äiti ei päästänyt). Monissa kierroksissa tehosteet olivat aivan omaa luokkaansa. Vettä, tulta ja ilmaa käytettiin aivan uusin tavoin - Disney oli ehkä näissä jutuissa ajallisesti jonkin verran jäljempänä.
Jos Disneyn Magic Kingdom oli kuin suoraan satukirjasta, Universal Studion Island of Adventurella oli olo kuin pilvien päällä leijailisi - niin epätodellinen. Tarjontaa oli ehkä vähemmän, jos laitteita ajattelee. Ei paraateja ja värikkäitä show’ta. Sen sijaan katseltavaa ja tekemistä enemmän.
Näin viimeinen kokonainen Florida - ja Amerikka - päivä tällä erää vierähti. Huomenna vietämme lähes iltaan asti tässä hotellin läheisyydessä - uiden ja rentoutuen. Katsotaan nyt tuleeko tarve käydä heittämässä viimeinen shoppailukierros vai ei? Myöhään illalla starttaamme lennon kohti Frankfurtia, jossa meidän pitäisi olla sunnuntaina ennen puolta päivää. Sieltä täti Helsinkiin ja me muut Helsingin kautta Kuopioon myöhään illalla.
18.03.2011 - 08:43
Tämä päivä on ollut yhtä taikaa! Koko päivä vierähti - hiukan perjantainkin puolelle - Disneyn Magic Kingdomissa. Paikka oli upea - suoraan satukirjan sivuilta. Katsoimme kaikki mahdolliset paraatit, jotta näkisimme monet Disneyn hahmot. Ja kyllä niitä Akusta Jack Sparrow'n vastaan tulikin. Seurueemme valokuvaajat - täti ja poika - räpsivät aikamoisen kasan kuvia kotiin viemiseksi. Kotiväki tuli mieleen heti saapuessamme sinne. Keskellä puistoa komeilee valtava linna - jokaisen pikkuprinsessan unelmien koti! Meidän pikkutytöt olisivat varmasti siitä nauttineet ja kovasti! Ensi kerralla heidät mukaan.
Täti pohti reissua suunnitellessamme, jos jättäisi Orlandon välistä. Lapset muistuttivat päivän mittaan muutamaan kertaan, että sait hyvän tekosyyn tulla heidän varjollaan tänne huvipuistoon! Ja olihan tädille oikea tarvekin, koska äitistä ei ole suurimpaan osaan laitteista...
Jakaannuimme heti aamusta kahteen porukkaan - hurjapäihin ja mamoilijoihin. Hurjapäät - täti ja tyttö - kävivät kaiken maailman vuoristoradat ja kieppuvat härvelit. Mamoilijat - äiti ja poika - kiersivät kaukaa kaikki laitteet, missä saattaisi pyöryttää tai voida pahoin! Tosin yllätyksekseen mamoilijat löysivät itsensä viimeiseksi Aladin lentävistä matoista. Tosin pitkän keskustelun päätteeksi! Poika sai puhuttua äidin ympäri. Monenmoisessa "maassa" vierailimme - Pirates of Caribean, Nalle Puhissa, Lumikissa, Lilo ja Stichissä, Monstereissa, Pikkuväessä, Robinsonin perheen puussa jne. Toinen toisistaan hienommin toteutetuissa. Ylitse muiden oli äidin mielestä Hounted Mansion (kummituskartano). Hauskasti tehty! Vaikka ihmisiä riitti, niin jonotusajat eivät olleet missään vaiheessa tuntia pidempiä. Moneen paikkaan pääsi noin puolen tunnin jonolla. Jonot liikkuivat koko ajan, niin odotusaika ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä. Hurjapäät taisivat ihastua Mountain Splashiin ylitse muiden?
Päivä oli niin kuuma, että ruuan menekki oli vähäinen. Arkeen palautuminen onkin sitten edessä ensi maanantaina. Voi olla - ainakin tytölle, joka on aikamoinen herkkusuu - vähän taas opettelua, kun aamupalalla eteen tulee lasi maitoa ja ruisleipää. Täällä on aamiaisella tarjolla kaikenlaisia makeita herkkuja - vohveleita, kanelipullia, muroja jne. Limppari on näyttänyt menevän alas aika mukavasti. Puhumattakaan päivän mittaan nautituista karkeista tai sipseistä. No, loma on loma! Toisaalta pari iltaa sitten Memphissä pojan annokseen kuului uuniperuna. Uskokaa tai älkää, mutta moisesta käytiin lähes tappelu - tuntui olevan niin ihana kaikenlaisten ranskan pottujen jälkeen. Saattaa siis sittenkin kotiruoka viedä voiton! Toisaalta paraskin puhuja - äidillekin maistui täällä vuonna 1986 herkut aikalailla - 10 kilon verran! Tällä reissulla äidin "sisuskalut" on vamasti hyvin "säilötty" tällä päivittäiselläl diet Pepsi tai Coke määrällä. Mutta minkäs teet, jos kraanavesi maistuu siltä kuin siihen olisi lisätty pilaantunut kananmuna (rikiltä siis)?
Illan päätteeksi katsoimme puistossa mahtavan ilotulituksen - pauke oli kova ja upeat värit sinkoilivat ympäri taivasta. Väsyneistä, mutta onnellisista matkaajista kuorsaavat kaikki muut paitsi äiti ja täti. Paras pikku hiljaa liittyä kuoroon, jottei huomiselle ajatellut jutut mene aivan ohitse!
17.03.2011 - 07:24
Siirryimme illasta ajassa tunnin lähemmäksi Suomea, mutta lämpötilassa huomattavasti kauemmaksi. Vaihdoimme Tenneseen ilmaston Floridan lämpöön. Tosin tänään oli Memphisissäkin mukava sää. Kävelessämme Beale streetillä ja kuunnellessamme monia siellä soittavia blues muusikoita aurinko mukavasti lämmitti. Memphis on viehättävä kaupunki. Niin erilainen mitä muut matkan varrella näkemämme. Matalia tiilitaloja - etelävaltiolaiseen tyyliin. Katukuva huomattavasti värikkäämpi sekä arkkitehtuuriltaan että ihmisiltään.
Aamupäivän vietimme tutustuen Civil Rights museoon, joka sijaitsee Lorraine hotellissa. Hotelli on siis se, jonne vuonna 1968 martin Luther King ammuttiin. Museossa kerrotaan tietysti myös Lutherin elämästä, kuolemasta ja tutkimusten eri vaiheista murhan jälkeen. Kyllä oli kaksosille taas hyvä historian oppitunti aiheesta ihmisoikeudet. He ihmettelivät moneen kertaan, että oikeastiko oli esim. eri vessat värillisille ja valkoisille? Tai mikseivät värilliset saaneet istua bussissa - tai jos istuivat, niin miksi vietiin vankilaan? Poikaa - taas kerran - hämmästytti ajatus siitä, että ollaan oikealla murhapaikalla, kun katselimme Kingin hotellihuoneen parveketta. Toisaalta kierroksemme aikana näitä murhattuja historian merkkihenkilöitä on tullut vastaan sen verran, että jo ihmetteli tänään, että eikö kukaan kuuluisuuksista elä vanhaksi normaalisti? Hyvä kysymys!
Tramilla ajoimme koko loopin nähdäksemme kaupungin keskustan ja Mississippi joen varren. Vanhan aikaisessa "ratikassa" oli tunnelmaa ja juttuseuraa tuntui riittävän! Kylänmiehet ja -naiset edelleen helposti lähestyvät meitä monilla kysymyksillään. Ja kieli kuulema muistuttaa ranskaa - kuulostaisikin niin kauniilta!
Vaihdoimme siis illalla maisemaa.Täällä Orlandossa on aivan ihanan lämmintä - näin keskiyölläkin. Kävimme iltauinnilla. Ajan ja lämpötilan lisäksi vaihdoimme myös asumistyyliä. Täällä meillä on aivan ihana kahden makuuhuoneen, kolmen vessan ja olohuoneen sviitti. Kyllä tässä kelpaa loppuloma majailla! Tädin kanssa yritimme lapsille iltauinnille myydä ideaa siitä, jos jättäisimme suunnitellut ohjelmat välistä ja jäisimme vain tänne uimaan ja rentoutumaan. Huonolla menestyksellä tosin! Nyt ei muuta kuin hyvää yötä ja kauniita unia sinne Suomeen, jotta aamusta jaksamme ponkaista joko Walt Disney Worldiin tai Universal Studioiden Harry Potter landiin. Vaihdamme siis museot ja historian täällä ihan totaalisesti viihteeseen loppulomaksi!
16.03.2011 - 06:19
Tänä aamuna lasten aamu-uinnin ja aikuisten juoksumaton jälkeen saimme kerätä matkalaukuistamme päälle suurin piirtein kaikki pitkällä hihalla varustetut vaatteet. Sää oli viileä! Onneksi mukana oli takit ja hupparit. Hanskatkaan eivät olisi olleet pahitteeksi. Ne päällä seikkailimme koko päivän Gracelandissa Elviksen jäljillä.
Ylitimme äyräiden yli tulvivan Missisipin pariin kertaan mennessämme ja tulessamme Gracelandista. Elviksen jäljet olivat mielenkiintoiset. Mansion (hänen talonsa) oli hienoa katseltavaa - sen ajan kuvaus. Näytillä oli hänen mm. esiintymisasujaan, autojansa, mielettömästi kultalevyjä, lentokoneensa Mansionin lisäksi. Onneksi satuimme sinne ei-turistiaikaan, joka ei suinkaan tarkoita sitä etteikö siellä olisi ollut muita. Jonottaa saimme, mutta kohtuullisesti. Amerikkalaisten loma-aikaan paikka pullistelee Elvis faneja. Graceland on Amerikan 2. vieraillun koti George Washingtonin kodin jälkeen.
Ihmettelimme ääneen Mansionin edessä suomeksi, että kukahan ottaisi meistä kaikista neljästä kuvan ja kuin pyynnöstä takaa kuului "minä voin ottaa". Matkamme ensimmäinen suomalainen turisti siis.
Gracelandin jälkeen olimme nälkäisiä. Täti oli nähnyt aamulla juoksumatolla mainoksen mielenkiintoisesta äyriäisravintolasta nimeltään Red Lobster. Sinne suunnistimme navigaattorin avulla ja jonotettuamme pöytää noin 30 minuuttia pääsimme nauttimaan hummeria ja katkarapuja. Sielläkin johtajaa myöten käytiin ihmettelemässä suomalaisia, jotka olivat nähneet aamulla mainoksen ja halusivat tulla heille syömään! Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!
Sen päälle sitten jaksoimme vielä vähän shoppailla. Täällä kun suurin osa kaupoista on auki 22 asti ja osa koko yön. Nyt sitten yritämme tunkea kaikki tavarat laukkuihin. Huomenna on saatava kamat lentokoneeseen - suurin piirtein yksi matkalaukku ja käsimatkatavara per naama. Siinä meille aamuksi haastetta. Huomenna tähän aikaan toivottavasti nautimme Orlandossa hotellimme rauhasta ja Floridan lämmöstä!
15.03.2011 - 05:00
sitä on matkan varralle opeteltu! Terminä on ilmeisen uusi lapsille. Täällä sitä viljellään. Se on itse asiassa johtanut siihen, että lapset kyselevät useita kertoja päivässä, että oikeasti vai onko sarkasmia?
Jatkoimme matkaa aamulenkkien jälkeen kohti Memphisiä route 66 pitkin Arkansan lävitse. Lomamme ensimmäinen viileä päivä. Elohopea ei noussut ollenkaan yli 50 F (suurimman osan matkaa oli 6 Celsius asteen pintaan). Ennen tätä päivää ei juuri ole laskenut alle 66 (ollut 20 ja yli Celsiusta koko ajan).
Olipa mukava jatkaa matkaa. Vierailu Poteaussa oli oikein mukava, mutta näyttelyesineenä oleminen on yllättävän raskasta! Luulen tytön nauttineen eniten siellä olosta ja löytäneen itselleen monta uutta kaveria. Kovasti oli neiti matkalla kiinnostunut vaihto-oppilasjuttuihin liittyvistä asioista. Saa nähdä kasvaako kiinnostus iän karttuessa vai häviääkö?
Poika kiteytti matkalla aika mukavasti Poteaussa olon - mitä ihmettä ne koko ajan luulivat meidän tulevan kehitysmaasta. Olisivat vähän katselleet ympärilleen - mitä tämä sitten on? Ympäristön rähjäisyys, sotkuisuus ja ihmisten tietämättömyys sai hänet näin ajattelemaan. Kävimme alkumatkasta pitkän keskustelun siitä mm. miten amerikkalainen koulusysteemi on erilainen kuin suomalainen.
Matkalla pysähdyimme Little Rockissa Bill Clinton museossa ja libraryssa. Siellä vierähtikin tunti poikineen. Ajan kanssa tutustuimme hänen kauteensa. Mielenkiintoinen paikka ja hyvin erilainen kuin Johnsonin vastaava Austinissa. Jatkaessamme matkaa keskustelu presidenteistä jatkui ja enpä ihmettlisi, jos poika Bondin elokuvien lisäksi kohta osaa luetella USAn presidentit taka- ja etuperin. Sen verran tuntui kiinnostavan ja vaikeita kysymyksiä sateli urakalla. Moni niistä jäi tosin tädiltä ja äidiltä vastaamatta - odottavat vastauksia Wikipediasta tai jostain! Ei voi tietää oliko Washington katolilainen tms?
Vietämme yön West Memphisissä hotellissa. Illallisella keskustelimme vaihteeksi ammateista ja tädin työ tuntuu lapsille edelleen olevan aikamoinen mysteeri. Nyt ei sentään enää kumpikaan luullut hänen olevan Kämpin kerrossiivooja vaan sen sijaan puhelinvarauskeskuksen työntekijä - siis keneltä varataan hotellihuoneita  Metsään menee ja kovaa. Kuten tätikin nykyään!
14.03.2011 - 05:39
Aamulla verestin muistoja juosten ympari naapurustoa. Katsellen sita, miten maisema on muuttunut 25 vuodessa. Itse asiassa hyvin vahan - yllattavan vahan paitsi rapistunut. Muutoin tassa perheessa on paljon muutoksia. Isantaperheen isa omisti taalla ollessani 60 henkiloa tyollistavan muovitehtaan. Tehdas nayttaa edelleen olevan pystyssa samalla nimella, mutta isantaperheen isa ajaa viisi paivaa viikossa rekkaa eri puolille Amerikkaa elintarvikkeita kuskaillen.
Saa tanaan oli lammin ja aika savuinen taas kerran. Ajaessamme tanne Dallasista matkalla oli useita kulotustulija aivan tien vieressa. Valilla tuntui, etta hyva kun naki eteensa - savua oli niin paljon. Parissa kohtaa aivan auton vieressa liekit olivat pelottavan korkeat. Paikalliset nayttivat niista valittamatta ajavan ohi, niin teimme mekin. Tati oli tavannut paikallisen metsanvartijan retkillaan, joka oli kertonut, etta nyt kulotetaan paljon, ettei kesalla tulisi hallitsemattomia paloja, kun on monin kerroin kuivempaa.
Tyttaren yokylaily ja kirkkoreissu oli mennyt hienosti. Missa eivat sanat riittaneet, olivat ottaneet kadet kayttoon. Heilla oli ollut oikea amerikkalainen sleepover. Neiti tuli tekokynnet laitettuna. Aiti on nyt ihan kateellinen. Haluaa samanlaiset kynnet - ainakin kokeilla kerran elamassaan. Tosin voihan se olla, ettei ne jarin kauan pysyisi tallaisen "multasormen" kynsissa...
Hauskuus jatkui Mikaelan 9-vuotissynttarreilla rullaruistin radalla. Aitikin heittaytyi teiniksi ja pisti rullaluistimet jalkaansa. Kaksoset olivat aivan innoissaan ja hikipaissaan pistivat toisten lasten kanssa menemaan ympari rinkia. Aiti perassa!
Ajatukset alkavat olla jo seuraavassa kohteessa. On ollut ihana tavata perhe uudestaan, mutta on myos kiva jatkaa matkaa eteenpain ja paasta taas omaan rauhaan! Huomenna starttaamme matkan kohti Memphisia, jossa ohjelmassa ainakin Elvis ja Graceland. Katsotaan nyt mihin asti huomenna menemme ja mita matkalla naemme. Kohti uusia haasteita!
13.03.2011 - 05:43
Upea kesainen paiva. Aurinko paistoi siniselta taivaalta koko paivan. Lammin ja lempea tuuli puhalsi mukavasti. Lahes koko paivan aiti istui silloisen isantaperheen tyttaren perheen terassilla noin 20 minuuttia Poteaun ulkopuolella jutellen ja katsellen lasten puuhailua. Katselimme USAn "siskoni" kanssa kuvia niilta ajoilta, kun olin taalla vuonna 1986. Ja ei voi muuta kuin ihmetella ajan juoksua ja todeta, etta siita on aikaa ja paljon! Usan siskolla on vanhin tytar vanhempi, mita mina olin taalla olessani... Kavimme itse asiassa katsomassa hanen Prom tanssiaisiaan eilen. Valtavia pukuja!
Lapset nauttivat yhdessa olosta jalleen. Pomppivat trampoliinilla, ajelivat monkijoilla, leikkivat pikkukoirien kanssa ja ruokkivat kanoja. Yhteinen savel jatkuu ja kaksoset ovat rohkaistuneet kayttamaan englantia enemman.
Lounas oli peri amerikkalainen - hampurilaisia, hoddogeja ja doritoksia (maissilastuja) juustodipilla. Ja tietysti limpparia. Syojia tuntui taloon tulevan ja menevan. Kaiken nakoista kummin kaimaa piipahti ihmettelemassa suomalaisia vieraita!
Illalla kotimatkalla kavimme Braum'ssa (paikallinen jaatelobaari) nauttimassa aivan ihanat peanut butter fudge jaatelot. Silloin reilu parikymmenta vuotta sitten ne olivat aivan ihania. Eika voi kieltaa etteiko nyt maistunut myos!
Aitikin paasi rzor ajelulle. Tyttaren mies yritti parhaansa pelastyttaa minut ja kunnolla. Ajattamalla junaraiteen yli, jyrkkaa seinamaa ylos ja alas. Ja kieltamatta pakko myontaa, etta pelotti ja kovaa.
Tytar oli niin rohkea, etta han halusi jaada tyttaren perheen luokse yksin yoksi. Isantaperheen tyttarella on kolme tyttoa, joista nuorimman kanssa heilla synkkaa hienosti. Tadin ollessa omassa rauhassa, poika ja aiti jaimme tanne USA:n aidin ja isan seuraksi. Taytyy myontaa, etta aitia hiukan yokylahomma jannittaa, kun yhteinen kieli viela aika heikoissa kantimissa, mutta Siperia opettaa! Ja puhelimet pelaavat. Amerikkalaiseen tapaan tytar aamulla menee perheen kanssa pyhakouluun ja kirkkoon. Ilmeisesti mekin - vaan toiseen kirkkoon toiselle puolella kaupunkia. Sen jalkeen ohjelmassa on kahdet synttarit, minne toivotaan suomalaisten vieraiden tulevan.
Tanaan alussa naytti, etta eiliset puheet Suomesta olivat menneet oikeaan osoitteeseen. Kunnes "aiti"yllattain osoitteli kattoa, ja kysyi teillahan siella kaukana ei ole sahkoja vai? Paivan toiseksi paras oli "siskon" tyttaren kysymys, kun joku halusi nahda meidan rahoja ja siina oli poydalla euroja seteileina ja kolikoina, etta mita nailla lappusilla tehdaan? Eli se siita taas. Aloitetaan taas kerran alusta - Suomi mita, missa ja millainen!
12.03.2011 - 06:59
oloa on tanaan tullut harjoitettua oikein urakalla. Talla kertaa alla Amerikan kone, joten skandit uupuvat. Koettakaa saada selvaa!
Eiliseen yopaikkaan asti oli paljon liikennetta. Tanaan homma muttui aivan totaalisesti. Suurin osa matkaa saimme ajella keskenamme. Tiet olivat hiljaisia ja mita kauemmaksi ajoimme Dallasista sita maalaisemmaksi ja oikeastaan kurjemmaksi maisema muuttui. Matkalla oli isompia ja pienempia karjatiloja. Ja toinen toisistaan tyhjempia kylia. Kulttuurishokki lahes Austinin jalkeen vaikka kyllahan me tiesimme sen.
EIka siina viela kaikki vaan olemme sitten todella olleet sirkuselaimia. Matkalla missa tahansa pysahdyimme, niin saimme aina selitella mista olemme ja miksi ihmeessa taalla. Kaikki tuijottelivat kuin sirkuselaimia. Coopersin pikkukaupungissa astuimme paikalliseen donitsileipomoon, jossa tati oli niin ilahtunut kaukaisista vieraista, etta antoi enemman donitseja kaupanpaallisiksi mita sielta ostimme. Lapset olivat tosin sita mielta, etta oli tati iloinen ylipaataan asiakkaista, koska niita ei nakynyt mailla eika halmeilla!
Eipa taida nailla seuduilla paljon turisteja liikuskella. Sinansa mielenkiintoisia paikkoja, koska tama todella on Hillybilly maata aidoimmillaan. Lounastimme mielenkiintoisessa intiaanireservaattialueella olevassa pikkukylan lounaspaikassa. Ruoka oli erinomaista ja hinta halpa.
Matkalla oli monenlaista maisemaa. Huomattavaa oli se, etta saattoi menna 10 mailia ettei talon taloa nakynyt, mutta samalla matkalla oli kevyesti neljakin kirkkoa. Popelikoissa oli siis pakko olla populaa, joka yllapitaa kirkkorakennukset. Matkalla olevien kylien komeimmat rakennukset olivat aina kirkkoja.
Poteau noin akkiseltaan sen sijaan nayttaa kasvaneen. Olipa ihana tavata 19 vuoden jalkeen isantaperhe. Alkujaykkyyden jalkeen homma taas sujuu kuin silloin kauan sitten. Talo ei juuri ole siita muuttunut, mita oli silloin. Lapset keskenaan leikkivat ja pelaavat vaikka kunnollista yhteista kielta ei ole. Leikki, pelit ja riehuminen tuntuu olevan yhteinen tekija ja lapsilla nayttaa olevan kivaa.
Saavuttuamme Oklahomaan ja Poteauhon homma ei sitten yhtaan helpottanut. Koko suku kokoontui meita tapaamaan ja ihmettelemaan niita asioita, mita Suomessa on ja mita ei. Hammasharjaostoksilla WalMartissa kaikki seurasivat kuin hai laivaa ja ihmettelivat mita ostamme. Perassa sateli aika erikoisia kysymyksia perheen minialta - mm. ovatko lapset koskaan syoneet jaateloa? tai sipseja? Epatoivoisesti selitimme, etta hei ei me nyt mistaan kehitysmaasta tulla. Mutta ei tuntunut kaaliin menevan, koska lopuksi veivat tutustumaan elokuvateatteriin... ihan vaan siksi, etta lapset nakevat mika se on! Huomenna otetaan kehiin uusi yritys Suomi - mita, missa ja millainen.
Ja lasten nimet. Erityisesti pojan kaksiosainen nimi tuntuu olevan maailman vaikein. Minua kutsuivat Samiksi vaihto-oppilas vuonna ja edelleenkin, koska oma nimeni kuulema on liian vaikea lausua. Poika sai kutsumanimekseen Hectorin!
Tassa kohtaa tati otti ja lahti hetkeksi omaan rauhaansa. Me kolme jaimme siis tanne tuttuun taloon yoksi. Nyt sirkuselaimet painuvat petiin, jotta huomiset temput eivat mene aivan monkaan. Huomenna tai viimeistaan alkuviikosta jostain nettiyhteyden paasta lisaa.
11.03.2011 - 05:08
No, niin ensimmäinen ajopäivä takana. Jos tätä nyt päiväksi voi kutsua, kun starttasimme vasta kello 15. Vietimme rauhallisen aamun kummitädin luona lenkkeillen, katsellen dvd:tä ja pyykkiä pesten. Oli taas niin ihanan aurinkoinen päivä Austinissa - Suomen kesä parhaimmillaan. Austinin kesää ei uskalla edes ajatella - tai sen kuumuutta.
Pakkaamisen aloittamista siirsimme sujuvasti, mutta yllätys yllätys kamat suurin piirtein mahtuivat laukkuihin. Lasten kanssa kävimme ennen lähtöä kävellen vielä ihastelemassa naapuruston taloja. Lapset keräilivät kotiin viemiseksi myytävinä olevien talojen esitteitä. Olisi kuulema kiva, jos olisi isommanpuoleinen "kesämökki" siellä, jossa voisi vaikka joka toisen kesän viettää Ainahan sitä voi haaveilla!
Ajoimme Austinista suoraan kohti pohjoista ohi Dallasin noin 220 mailia ja sen päälle 30 mailia dallasista koiliseen, jossa siis nyt yövymme aivan moottoritien vieressä olevassa Best Western motellisa. Hiukan arvoimme mistä rampista ajamme ulos etsiessämme yöpaikkaa, mutta vihdoin nappasi Tästä pääset katsomaan reittiämme.
Olin koko matkan sujuvasti kartturi tädin ajaessa. Austinin kumpumainen maisema hävisi heti alkumatkasta. Lähes koko matkan on ollut aivan tasaista. Ainoat "mäet" pitkään aikaan olivat monitasoiset risteykset, joissa väillä lastenkin mielestä oltiin todella korkealla. Matkalla oli kaikkea mahdollista karjatiloista Dallasiin.
Navigaattorista oli suuri apu ajomatkalla. Kyltitys ei anna paljon aikaa pohtia tai vaihdella kaistaa, mutta navigaattori varoittaa tulevista käännöksistä pari mailia ennen ramppia, niin ajaminen on huomattavasti sujuvampaa. Luotetaan nyt navigaattoriin - huomenna nähdään mitä reittiä loppujen lopuksi vie meidät Poteuahon asti.
Heti alussa teimme virheen valitsemalla ruokapaikaksi ravintolan, joka ei tietenkään ollut mikään fast-food paikka. No, ruoka oli hyvää, vaikkakin pysähdykseen venähti huomattavasti ajateltua pidempään. Toisaalta mikäs siinä meksikolaisen ravintolan aurinkoisella terassilla istuessa. Huominen etappimme on sen verran pohjoisempana, että pitkähihaisille vaatteille saattaa tulla käyttöä.
Lapset nukahtivat saman tien. Heitä ei moottorieltä kantautuva jatkuva autojen ääni tunnu häiritsevän yhtään. Toivottavasti ei tätiä eikä äitiäkään. Näihin kuviin ja tunnelmiin - hyvää yötä!
10.03.2011 - 15:12
Eilen aamulla aamulenkin sijaan starttasimme kohti etelää ja San Antoniota, jonne oli reilun parin tunnin matka tästä Austinista. San Antonio on viehättävä kaupunki ja merkityksellinen paikka Texasin historia kannalta, koska siellä sijaitsee Alamo, jossa mm. Davy Crockett taisteli ja kuoli Meksikoa vastaan. Arkkitehtuuriltaan San Antonio eroaa Austinista. Keskustan ilmeessä on jotain meksikolaista.
Keskellä kaupunkia sijaitseva Alamon linnoitus on mielenkiintoinen pala historiaa. Tottakai lapsia taas kerran kiehtoi tarina Davy Crocketista. Katsoimme aiheesta elokuvan, jotta historia heille aukenisi. Kiva huomata, että lapset alkavat bongata englannin kielisiä tuttuja sanoja sieltä täältä ja uskaltautuvat hiukan sitä käyttämäänkin ostoksilla ja ravintolassa jne.
San Antonion keskustassa on myös viehättävä riversidewalk. Eli kaupungissa virtaa joki, jonka molemmille rannoille on tehty- kaupungin tasoa alemmaksi joen tasolla- eräänlainen kävelytie, kauppoja ja ravintoloita. Sieltä käveltyämme löytyi meillekin lounasravintola - Joe's Crab place. Pojan teki mieli äyriäisiä ja sieltähän niitä lsai. Tosin meitä aikuisia paikka lähinnä huvitti, koska tarjoilijat välillä jättivät työnsä sikseen ja alkoivat tanssia kaikki yhtä aikaa.
Ilmeisesti aikaero kuitenkin jollain tavalla vaikutti lasten ruokahaluun. Nimittäin eilen tuntui ettei heille riitä mikään ruoka! Joe's Crab placessa tyttö söi kaksi lasten annosta ihan kevyesti (jota ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt). Poika veti ensin aikuisten katkarapusetin riisillä ja jälkiruuaksi lasten katkaravut riisin ja ison maissitähkän kera. Hyvä, että ruoka maistuu!
Kotiin viemisiä jotenkin taas löytyi. Onneksi päivän isoimmasta ostoksesta (ja kalleimmasta) vastasi tänään poika, niin ei pääse enää meille kuittailemaan aiheella. Hän osti shakin, jossa joukkueina Texas ja Meksiko - siis Alamon taistelu. Tänään tässä pääsemmekin sitten testaamaan miten lisääntyneet tavaramme laukkuihimme mahtuvat? On aika sanoa kummitädille heipat ja jatkaa matkaa.
Tänään aloitamme noin 10 tunnin matkan kohti Poteauta. Päätimme ajaa sen kahdessa pätkässä. Eli Poteauhon tähtäämme huomiseksi iltapäiväksi. Miksi ihmeessä menemme Yhdysvaltojen takahikiälle? No, siksi että siellä äiti oli vaihto-oppilaana vuonna 86 - kauan on aikaa siis! Kerran sen jälkeen olen siellä käynyt "siskon" häissä morsiusneitona vuonna 1992. Ja nyt jännittää sinne mennä ja oikeastaan aika kovasti.
Tästäpä tämä uusi päivä lähtee. Aamulenkille, auton haku vuokraamosta ja nokka kohti Dallasia. Jossain Dallasin ja Poteaun välillä yövymme - toivottavasti viehättävässä motellissa. Täällä kummitädin luona olemme eläneet herroiksi - saapa nähdä miten tästä eteenpäin?
|
